Aloita myynti­kauteen valmis­tautu­minen ajoissa

syyskuuta 28, 2017


Vuoden viimeisen neljänneksen alkupuolella, monella verkkokauppiaalla riittää kiirettä loppuvuoden myyntikauteen valmistauduttaessa. Ajoittuupa tuotteidesi myyntikausi sitten mihin vuodenaikaan tahansa, myyntikauteen valmistauduttaessa on hyvä pitää mielessä muutama seikka.


1. Tuotteiden saatavuus
Nopeisiin toimituksiin tottuneet kuluttajat haluavat tuotteensa mieluiten alle viikossa. Tästä syystä myyntikauden keskeisimpien tuotteiden saatavuus on hyvä varmistaa. Jos resurssisi antavat myöten, voit harkita esimerkiksi oman varaston pitämistä myyntikauden aikana. Tuotteiden saatavuuden tärkeys korostuu etenkin joulun aikana, jolloin moni asiakas haluaa tuotteet perille tietyksi päiväksi. Tällöin myös tuotteiden postituksen on toimittava ongelmitta. Joulun aikaan paketteja on liikkeellä tavallista enemmän, joten tuotteiden lähettämisen kanssa ei kannata viivytellä, sillä logistiikkakeskusten ruuhkat saattavat aiheuttaa oman viiveensä toimituksiin.


2. Mainosbudjetti
Myyntikauden alkaessa käytössäsi olevaa mainosbudjettia on varsin perusteltua kasvattaa, sillä kilpailijasikin mitä todennäköisimmin korottavat budjettejaan myyntikauden lähestyessä. Budjetin lisäämisellä voidaan pyrkiä hankkimaan lisää näkyvyyttä, esimerkiksi laajemmalla hakusanavalikoimalla (jos kyse on hakukonemainonnasta) – tärkeintä olisi kuitenkin säilyttää näkyvyys parhaiten myyntiä tuovissa kanavissa. Kilpailijoiden aktivoituessa mainosten hintataso saattaa väliaikaisesti nousta, jonka vuoksi lisäbudjetti saattaa olla viisasta kohdentaa nousseeseen hintatasoon. Näin toimimalla voidaan turvata näkyvyys esimerkiksi parhaiten myyntiä tuovilla sanoilla.


3. Alennuskoodit ja tarjoukset
Kilpailijoiden aktivoituessa asiakkaiden kiinnostuksesta ja huomiosta kilpaillaan entistä kovemmin. Yksi keino lisätä yrityksesi kiinnostavuutta on jakaa (esim. sosiaalisessa mediassa tai verkkokaupan sivuilla) alennuskoodeja. Hyvin laaditulla alennuskoodilla voit nopeuttaa esimerkiksi ostopäätöksen syntymistä ilman, että annettu alennus syö katetta tarpeettomasti.


4. Pyri saamaan näkyvyyttä useassa kanavassa
Näkyvyydestä kilpailu on myyntikauden aikana usein tavallista kovempaa, jolloin yrityksesi saattaa olla vaikeaa erottua, etenkin jos pyrit hakemaan näkyvyyttä vain yhdessä kanavassa. Tästä syystä yrityksesi tulisi pyrkiä löytämään relevantti kohdeyleisö mahdollisimman monesta kanavasta. Käytettäviä kanavia mietittäessä kannattaa kuitenkin pitää mielessä yrityksesi resurssit. Monesti on järkevintä jakaa käytössä olevaa budjettia ja/tai aikaa esim. 3-4 kanavaan kuin lähteä häviävän pienellä panostuksella mukaan useisiin kanaviin – tällöin näkyvyys jää heikoksi jokaisessa mainoskanavassa.


5. Laadi selkeä aikataulu
Koska myyntikausi on rajallinen kannattaa kauteen valmistautua huolella. Laadi aikataulu:

  • milloin aloitat kauteen liittyvän mainostuksen 
  • milloin laitat mahdolliset alennuskoodit jakoon 
  • mihin päivään mennessä tarvitset kauden aikana myytävät tuotteet varastoon 
  • kuinka paljon aikaa tarvitset kauden aikana tehtäviin lisäpanostuksiin (esim. mainonnan hoito, sähköposti ja some-päivitykset) 

Hyvin laaditun aikataulun avulla pääset kauteen mukaan heti alkumetreiltä lähtien, jolloin myös myyntitavoitteisiin pääseminen on helpompaa.

0 kommenttia

Tilaa uudet artikkelit sähköpostiisi

* indicates required
Tietosuoja *